keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Morsiuskuntoon - eli ajatuksia häädieetistä


Nyt kun viimeinkin saatiin päivä varattua, tälle morsiamelle tuli ajankohtaiseksi nyt ihan tosissaan aloittaa se morsiusdieetti. Mä en oo ikinä ollut se hentoisin kukkanen niityllä, vaan vartta on löytynyt aina aika mukavasti - tosin nyt kun katon yläaste ja lukioaikaisia kuvia, mä vaan ihmettelen että mitä se Maiju 17v on oikeen nähnyt peilissä. Nyt kun olisin sen kokoinen kun olin silloin, ei millekään häädieetille olis tarvetta. Ihmismieli on omituinen, koska omasta mielestäni olin silloin ihan liian pyöreä...

Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja syön thyroksinia joka päivä, mutta annostus on vielä hakusessa - vastahan sitä on kaks vuotta haettu. Kilppari ei osaa muuntaa oikein, ja välillä arvot lipsahtaa ylitoiminnan puolelle, vaikka olo on vajaatoiminnan mukainen. Vajaatoiminta tietty vähän hidastaa painonpudotusta, ja on osaltaan ollut kerryttämässä näitä kiloja, vaikka iso osa on tullut kyllä ihan oman käden kautta. Ilokiloja, niinkun Sulho sanoo.

Homman nimi on kuitenkin se, että hääpukukaupoille en halua mennä, ennenkun oon saanut kiloja pudotettua, ja oloa vähän kevyemmäksi. Löysin itseasiassa jo meijän kylältä yhden mekon, joka näytti ihan multa, ja laitoin myyjälle viestiäkin, mutta lupasin mennä sovittamaan vasta ens vuoden puolella.

Niinhän sitä aina sanotaan että morsiuskunto on just se kunto jossa oot nyt, mutta mä oon ainakin niin pinnallinen että haluaisin näyttää parhaalta versiolta itsestäni oletettavasti tähänastisen elämäni parhaana päivänä ja nauttia olostani ihanassa mekossa, ja tässä kunnossa missä nyt oon, ei sitä tule tapahtumaan. Toki tavoitteena on elämänmuutos, eikä laihduttaminen yhtä päivää varten, mutta sanotaanko vaikka että hääpäivän sopiminen kummasti motivoi alkamaan sen elämänmuutoksen just nyt.


Tänään alkoi herkuttelukielto, ja lautaselle ilmestyy paljon kasviksia ja etenkin puhdasta ruokaa.
Mä oon kokeillut Fitfarmin Superdieettiä, joilla toiset on saanu ihan jäätäviä tuloksia aikaan, ja joo, mäkin oon saanut pari kiloa pudotettua. Superdieetti on vaan mun mielestä jotenkin ihan liian suppea, siis sen suhteen mitä saat syödä, ja mä kyllästyin rahkaan tosi pahasti enkä voi sietää sitä enää silmissänikään. Parsakaali ja kukkakaali ja kaikki vihreät vihannekset tuli tutuiksi.

Viime vuonna aloitin myös Kukka Laakson Alku-valmennuksen, joka tuntu tosi hyvältä, ja sainkin sillä reilut 5kg pudotettua. Alku-valmennuksessahan suositellaan siis maidotonta, gluteenitonta ja lisäaineetonta alkua, mutta niiden poistaminen ei oo mikään pakko. Itse huomasin ainakin maidon poisjätettyäni että mm. kurkun limaisuus väheni.
Nyt ajattelinkin siis kaivaa Alku-ohjeet kaapista ja ruveta noudattamaan sitä, ja kiinnittää huomiota erityisesti siihen että turha napostelu jää pois.

Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä päivittäin, mutta meidän koirulin kanssa lenkillä harvoin pääsee hikoilemaan. Voishan sitä lähteä lenkille ilman koiraakin, mutta jotenkin se tuntuis väärältä kun se koira kuitenkin haluais lähteä mukaan, plus inhoan juoksua ylikaiken, joten kävelyksi se menis kumminkin.
Meillä olisi työpaikalla kuntosali, jossa kävinkin yhdessä vaiheessa, mutta jotenkin tuo kuntosaleilu ei oo ihan täysin mun juttu.
Niinpä siis kaivankin Youtubesta vanhan tutun Jillian Michaelsin (se orjapiiskurimuija jenkkien Biggest Loser-ohjelmasta) 30 day shred-ohjelmat esille ja rupean treenaamaan himassa.



Supertehokkaita treenejä, jotka pystyy tekemään ihan kotona ilman sen kummempia välineitä ja päivän treeniin menee n. 30min.

 No excuses vai miten se meni... We can do it!

2 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama fiilis noiden vanhojen kuvien kanssa. Joo, hoikaksi mua ei oo koskaan voinut sanoa, mutta kyllä mä ihan mukiinmenevän näköinen olen kymmenen vuotta sitten otetuissa Thaimaan-reissukuvissa. Vaan kyllä sitä silloin tuli itseä niin mollattua...

    Superpaljon tsemppiä kutistumiseen! Muista, ettei kannata tehdä liian suuria muutoksia kerralla, vaikka myönnän itsekin syyllistyväni siihen aika ajoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!
      Juu, yritän pitää järjen päässä :)

      Poista

Vinkkivitoset tervetulleita - jätähän kommentti käynnistäsi :)